[Tämä viesti on peräisin "Parantuminen seksuaalisuhteilla"keskustelufoorumi Redditissä.]
Olen aina ollut todella järkyttynyt siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Olen huomannut, että olemassaolon ytimessä olevaa rakkautta ei myöskään oikein kohdeltu kunnolla. Tuntuu kuin kaikkein pyhimmistä asioista (näin olen aina katsonut rakkautta) ei olisi huolehdittu ja kunnioitettu kunnolla.
Olen aina ihmetellyt, miksi koulussa tytöt ja pojat eivät olleet yhteydessä toisiinsa "perustavammalla" tasolla. Tai miksi useimmat parit (sekä vanhemmat että muut koulukaverit) eivät koskaan näyttäneet "prinsseiltä ja prinsessoilta" katsomissamme Disney-elokuvissa. Tuli tällainen katkeaminen. Ihanteet ja todellisuus eivät todellakaan koskaan kohtaa. Avioliitto vaikutti enemmän mukavuudesta kuin rakkaudesta, jonka se tunnusti "pelastavansa".
Lisäksi etsin aina "lopullista" ja optimaalista ratkaisua asioihin. Olin tutkinut filosofiaa, meditaatiota, kirjoja, taidetta, ihmissuhteita, yliopistoja ja täyttävää työtä, jossa voisi menestyä. Mikään näistä ratkaisuista ei näyttänyt todella toimivan tai riittävän todella "yhdeksi" olemassaolon harmonian, transsendenttisen kanssa. Ottaen huomioon, että saamme välähdyksiä todellisesta onnellisuudesta ja yhteydestä, mutta kuitenkin kohtaamme matkan varrella kaikenlaisia traumoja, kipuja ja suruja, en koskaan omaksunut yleisesti hyväksyttyä näkemystä "yli- ja alamäestä". Tiesin aina, että elämässä on muutakin kuin "virran mukana kulkeminen". "Toivoa" parempia päiviä, mutta on todella kaiken armoilla.
Tuntuu todellakin siltä, että ihmiset tottuvat niin mustavalkoisen näytön katseluun, että he eivät edes usko, että värit voisivat olla (ja tulevat olemaan) mahdollisia siinä jonain päivänä. Tottumus on kova juttu.
On olemassa tapa tehdä rakkaudesta kestävää, tehdä todellisesta täyttymyksestä normi.
On olemassa tapa lakata olemasta onnellinen muruilla. Tarkoitan, että jossain vaiheessa pidettiin "normaalina", että ihmiset elivät vain noin 40-vuotiaiksi ja että monet naiset kuolivat synnytyksen aikana. Nykyaikainen lääketiede muutti sen. Jossain vaiheessa sota nähtiin luonnollisena, vaikkakin surkeana tilana, jonka täytyi toistua aina silloin tällöin, liikkumattomana luonnonlakina….
Ne asiat ovat meidän hallinnassamme paljon enemmän kuin haluaisimme myöntää. Joten miksi ei perimmäinen ja ehdottomasti keskeisin ja tärkein ihmiselämän kaikista osa-alueista? Puuttuminen tällä alalla ja tekemättä sen kunnolla on kuin ei huolehtisi kunnolla hengityksestä tai syömisestä tai nukkumisesta tai muista ihmisen perustarpeista. Jos sinulla ei ole yöpymispaikkaa ja muutama muu perustarpe on täytetty, miten voisi Onko kukaan koskaan odottanut olevansa täysin toimiva, kukoistava ihminen?
No, yhteiskuntamme on toisaalta täysin aseksualisoitunut (käyttäydymme ikään kuin olisimme kaikki aseksuaaleja, jotta yhteiskunta toimisi "sujuvasti" muistuttamatta siitä, että olemme rakastavia olentoja). Kolikon toinen puoli on liiallinen: porno ja seksuaalinen liiallisuus, kun vihdoin kohdataan aihe ja koko tabu, joka pitää tämän skitsofreenisen yhteiskunnan ali- ja yliseksualisoidut puolet erillään toisistaan. Emme siis näe niiden olevan yhteydessä toisiinsa.
Karezza on tämän kaiken tukipisteessä.
Se ei ole yli- eikä aliseksualisoitua, vaan aivan oikein. Keskimmäisen polku. Keskitie miehille ja naisille, jotka muutoin ovat jatkuvassa kamppailussa toisaalta toisistaan erossa pysymisen välillä (feminismi vs macho-käyttäytyminen), mikä toisaalta johtaa entistä hillittömämpään haluun eläimellinen ja petomainen tapa. Jälkimmäisessä tapauksessa kulutamme mieluummin kuin rakastamme toisiamme. Se, että olemme niin kaukana todellisesta, rakastavasta luonnostamme, johtaa kaikenlaiseen sairaaseen käytökseen.
Lapsi on tottunut halaukseen, lämpimään syleilyyn, suutelemiseen, hemmotteluun. Kaikki *tuntuu* oikealta. Aikuisena maailma *tuntuu* ankaralta, ilkeältä, välinpitämättömältä. Mikään ei ole oikeastaan muuttunut, paitsi kuinka emme ole enää vuorovaikutuksessa samalla tavalla – paitsi aikuisen ylimääräisellä ymmärryksellä, joka sisältää aikuisen seksuaalisuuden. Vähemmän seksiä ja enemmän hyperseksualisaatiota ja yhteiskuntaa näyttää menevän sekaisin (ei sanailua). Se voi olla linkitetty….
Ehkä meidän on opittava kesyttämään omaa sydämemme ja mielemme ja tutustumaan siihen, mikä on sekä läheistä että silti kaikkien elävien olentojen yhteistä, sen sijaan, että pelkäämme ja hylkäämme sen myöhempää aikaa varten. Ei ihme, että seksi on keskiössä Aadamin ja Eevan tarinassa, joka edustaa ihmiskunnan ensimmäisiä askeleita metaforisessa/mytologisessa kontekstissa. Miten se voisi olla toisin?
Moderni maailma kuvittelee olevansa hyvin käyvä, sileä kone.
Sitä varten kaikki tarvitsee eräänlaista yhtenäisyyttä. Ei yksilöllisyyttä, ei persoonallisuutta, ei rakkautta. Ja jotta se toimisi, se tarvitsee pornon, poliittisen turmeluksen ja viihteen synkän pohjan, jotta ihmisluonnolle jää siitä huolimatta tilaa tutkimiselle. Ongelmana on, että se päätyy syntymään alikäsitteisesti, häpeän vallassa. Näin meidän ei ihannetapauksessa ole tarkoitus tutkia sisimpiä olemuksiamme.
Luulen, että me vain katsomme maailmaa liian naiivilla tavalla, rinnastamme ihmiskunnan ja yhteiskunnan jonkinlaiseen koneeseen tai ohjelmaan ja teemme siitä älykkäiden akateemioiden, tilastojen ja hintalappujen älyllisen pelin. Siksi koko hyvinvoinnin, meditaation, retriitien, online-hengellisyyden vastakulttuuri hintaan 499,99. Kaikki lupaavat turvasatamia, joita meillä oli kerran omissa unelmissamme ja kollektiivisessa mielikuvituksessamme.
Kaiken tämän kaaoksen ja hämmennyksen keskellä karezza sinänsä on vakaa.
Se ei ole niinkään villitys tai vastaus, vaan pikemminkin osa ihmisluontoa itseään. Minulla oli joskus jotain lähellä karezza-kokemusta, ja tiesin silloin ja siellä, että minulla oli kaikki vastaukseni. Olin "kotona" tavalla, jota mitkään muut tekniikat, gurut tai hyvinvointivinkit eivät koskaan saaneet minua tuntemaan. Se on niin yksinkertaista ja ainoa mielekäs tapa tehdä mitään. Mikään kirja, ei niin älykäs tilasto, joka selittäisi tämänhetkisiä suuntauksia, ei mikään oi niin syvä ajatus voi saavuttaa niin totuuden syvyyksiä kuin sellainen kokemus.
Ja tietyssä mielessä pidän todella tavasta, jolla se selitetään ja esitetään Youtube-elokuvassa Seksi – Eedenin salainen portti. Se todella tekee oikeutta.
Yhteenvetona: vallitsee syvä levottomuus, johon mikään ulkoinen ratkaisu ei näytä puuttuvan. Seksi ja rakkaus, mielenkiintoinen "minä ja sinä", "sisällä ja ulkopuolella", "intiimiys, mutta kuitenkin yhteydessä maailmaan" ovat aina tuntuneet ihanteellisilta "keskipolulta". Siellä aspektit sulautuvat yhteen ja se on jotain niin monella tapaa aliarvostettua ja toisissa ylikäytettyä, että kaiken alla täytyy todellakin olla jotain enemmän kuin näkee.
Loppujen lopuksi pyhyyttä ei voi käyttää kuuhun osoittavaan sormeen. Mikä on pyhää itse ulkoisen muodon lisäksi? Jos se ei ole rakkautta ja sen luomisvoimaa, muutosta, uudistumista, ikuisuutta, jolle se avautuu, sanojen ja laulujen lisäksi kaikkea ylistävää ylistyslaulua kuin niin monet sormet osoittavat kuuta, niin mikä se sitten on?
Karezza rakastaa ilman yhteiskunnan ongelmia.
Se kohtaa ongelman, joka on siis ainoa todellinen ongelma, joka on ratkaistava: löytää tapa tuoda tämän yhteyden edut kenen tahansa satunnaisen henkilön tietoisuuteen, joka yrittää mennä – kuten Marnia Robinson esittää sen kirjansa otsikossa. Cupidin myrkytetty nuoli: ”Tottumuksesta harmoniaan".
Ollaan kärsivällisiä ja ystävällisiä itsellemme. Tämä on suuri muutos havainnon ja maailmankuvan kannalta. Se siirtää meidät jostain aivan tavanomaisesta ja lukemattomien sukupolvien ajan juurtuneesta alitajuisesta toimintatapistamme niin monella tasolla johonkin harmoniseen, joka ylittää villeimmät unelmamme. 🙂
